*

timokaunisto

Kepu ei kuollutkaan

Kirjoitin edellisen blogini täällä Uuden Suomen sivuilla europarlamenttivaalien jälkeen toukokuun lopulla. Vedin henkeä, kirjoittelin toisaalla (mm. Maaseudun Tulevaisuudessa) ja keskityin ajankohtaisiin talonpojan hommiini. Remonttireiskana on mennyt viimeiset kolme kuukautta.

Toukokuussa arvioin parlamenttivaalin tuloksen vahvistaneen keskustaa monella tavalla. Peittosimme jälleen gallupit noin kahdella prosenttiyksiköllä ja jätimme sekä demarit että persut selvästi taaksemme. Kokoomukseen saatiin vahva näköyhteys - tosin tuskin kukaan arvioi silloin kokoomuksen Alexander Stubbin vedolla saavuttamaa ykkössijaa ja hänelle siitä seurannutta puolueen puheenjohtajuutta nyt jo nähdyksi Pyrrhoksen voitoksi. Todettiinpa vain - kuten itsekin tein - että kokoomus nyt tuppaa pärjäävän näissä eurovaaleissa muita paremmin. Kokevat omakseen.

Vähemmälle jäi analyysi siitä, mikä oli keskustan sisäinen tila vaalin jälkeen. Tosiasia on nimittäin se, että kun vielä keväällä joissakin kepusaunoissa ennakoitiin hevosen vaihtamista - kuka nyt mitäkin Sipilän Juhan terveydestä pohti tykönään - niin Turun puoluekokouksen jälkeen äänet vaikenivat. Mauri Pekkarinen oli polttanut keväällä päreensä Sipilän sote-rauhasta ja Paavo Väyrynen haastanut koko puolueen linjan eurovaaleissa mutta alkukesän jälkeen keskusta on ollut yhtä puuta. Ulospäin.

Yhtenäisyys ja perinpohjainen valmistautuminen oman ohjelmatyön kautta on keskustan nousun takana. Tämä ei ole millään tavalla pois puheenjohtaja Juha Sipilältä ja hänen tuoreelta persoonaltaan. En kiistä, etteivätkö kokoomuksen lukuisat omat maalit olisi edesauttaneet nousua mutta sattuma tunnetusti suosii hyvin valmistautunutta. Kun hallituspuolueita piinaava vaalipaniikki näyttää myös iskeneen hyvissä ajoin ei ole ihme, että kokoomuksen ja keskustan välieräottelu muistuttaa hämmentävän paljon Saksan ja Brasilian koitosta viime kesän ratkaisumatsissa. Siinäkin kehutut, miljoonia kaudessa tienaavat brassipakit peruuttelivat saksalaisten neppailun edestä aina omalla maaliviivalle asti. Pelon haistoi Suomeen asti.

Keskusta oli vastaavassa tilanteessa neljä vuotta sitten. Olin puolueen tuore varapuheenjohtaja ja kannan tietenkin vastuuta tapahtuneesta. Vaikka Lahden puoluekokouksessa saimme "uuden alun", käytännössä kokonaan uusin voimin, emme pystyneet kääntämään tapahtumien kulkua. Taitamattomuutta ja kokemattomuutta - varmasti sitäkin. Eniten kuitenkin julkisuuden ruokkima kierre, joka ei oikene mistään lyhyen aikavälin yrityksestä.

Hämmentävintä on muutoston nopeus. Kaksi viikkoa ennen edellisiä eduskuntavaaleja olimme gallupeissa käytännössä hallituskumppani kokoomuksen kanssa tasoissa. Vaaleissa ero oli nelisen prosenttiyksikköä. Me syöksyimme ja kokoomus nousi.

Monia ovat ne, joiden mielestä koko agraaritaustaista keskustaa ei tulisi olla olemassakaan suomalaisella puoluekartalla. Asialle voi hakea vahvistusta vaikka tuosta puolen vuoden takaisen blogini kommentoinnista. Maalainen tausta ja edistysmielinen, ihmisyyttä ja ihmisenä kasvamista korostava ideologia ei ole mikään häpeä keskustalle. Tässäkin kuulumme hyvään pohjoismaiseen joukkoon. Tanskan Venstrellä on sama pohja. Ruotsin maalaisdemarit eivät vaihtaneet puoluetta suomalaisten torpparien tavoin mutta ajatuksissa on paljon yhtäläistä, edelleen.

Tässä on perusselitys sille, miksi keskusta ei ole kuolemassa vaikka maaseutua ahdistellaan joka suunnalta. Yrittäjyyteen ja omavastuuseen lähimmäisen auttamisen ohella velvoittava puolue on uskottavampi kuin yksilön menestystä jumaloiva ahne porvarillisuus.

Keskustan huima menestys ensi kevään vaaleissa ei ole selviö mutta ei puoluetta enää voida sivuuttaakaan. Asemansa keskusta voi nyt hukata vain itse mutta mikään ei siihen viittaa. Kokoomus tulee varmasti vielä vahvaan kamppailuun mutta se tapahtuu enemmän rahan kuin sydämen voimalla. Se taas saattaa enemmän vahingoittaa kuin tuoda haluttua tulosta.

Haaste tulee hallitsemisesta. Edessä ei ole jakovaraa eikä korjaussarjoja. On vain ikävää tasapainotusta, tiukkuutta ja kasvun ruokkimista täsmätoimin. Kärsivällisyyden on riitettävä - silloinkin, kun joukkuepeliä pelataan alivoimalla eikä itse enää pääse heti ratkaisun paikoille avauskokoonpanoon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Onko niin, että kokoomus joutuukin keskustan sijasta aitovierille? Gallupit antavat ikävän ennusteen kokoomukselle. Oppositiopaikka näyttää häämöttävän. Syöksykierre jatkuu, eikä banaanipotkut osu kohdalleen. Puolustuskin tyrii...

"Omia maaleja" on tullut ammutuksi liian kanssa. Suomen (-)tase näyttää sen.

Ylimielisyys,epäisänmaallisuus, eurottuneisuus ja brysselöityminen kostautuvat. Samoin bluffipuheet ja saamattomuus hallituksessa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Lainkaan aliarvostamatta sitä, mitä muut ovat tehneet, nousu on kyllä pitkälti Sipilän henkilön ja hallituksen saamatoomuuden ansiota. Jos voitosta tulee nyt jälleen kerran veret seisauttava, niin tulevaisuus on silloin samalla erittäin riskialtis.

Voitto jää Pyrrhoksen voitoksi, jos se ulosmitataan täysimittaisesti oman vallan kasvatuksena. Oleellista on, että hävinneet saadaan mukaan niin, että he uskovat, että myös heidän näkemyksensä otetaan aidosti huomioon. Tilaa ei ole poliittisille virkanimityksille eikä Pekkarisen tuulivoimatariffeille. Ikävä kyllä, politiikassa rangaistaan pienimmästäkin virheestä. Riittää, että asia näyttää oman edun tavoittelulta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Jos voitosta tulee nyt jälleen kerran veret seisauttava,..."

- Ainakaan kepulaisten omissa määritelmissä ei varmasti tule. Sekä Juha Sipilä että Annika Saarikko ovat poteneet veritulppaa, joten puolueessa varmasti ideoidaan korrektimpia sanontoja mahdollisesti erinomaisenkin vaalituloksen varalle.

Jo nyt on nähtävissä, että ensi vaalikausi tulee merkitsemään kansantaloudellista hikeä ja yhteiskunnallisia kyyneleitä, toivottavasti ei kuitenkaan konkreettista verta - tulpalla tai ilman. Jokainen puoluejohtaja ymmärtää asian, mutta kukaan ei rohkene lausua sitä ääneen ennen vaaleja. On mielenkiintoista seurata, miten kaikki mahdolliset vaalitentit ja -paneelit tullaan täyttämään puheella, jossa epämiellyttävistä tosiasioista visusti vaietaan!

Toimituksen poiminnat