*

timokaunisto

Vieläkö kokoomus kaataa soten?

Suuri suomalainen sote-huuma kulminoituu tällä viikolla. Sote-valiokunnan viimeisin versio uudesta hallintomallista on kiikutettu perustuslakivaliokuntaan. Jos se antaa vihreätä valoa perjantaihin mennessä, muuttuu kaikki suomalaisessa terveysbyrokratiassa.

Kun Jyrki Kataisen kokoomusvetoinen hallitus ei saanut toimivaa esitystä aikaiseksi, turvattiin opposition apuun. Yhdessä luonnosteltu erva-aluemalli on jo sekin kuopattu - onneksi - mutta laiha konsensus on tallella. Periaatteessa kaikki yhä tukevat pohdinnassa olevaa esitystä.

Mutta vain periaatteessa. Kokoomuksen Sari Sarkomaa ja Paula Risikko ovat jo ehtineet lyttäämään sote-sovun. Edelleenkään ei yksityisten veroparatiisifirmojen etuja ole huomiota tarpeeksi tulevassa palvelutuotantomallissa, arvelen. Tai sitten kyse on vain kokoomuslaisesta kimmosasi-meiningistä, hämmentämisestä. Ainakin Sarkomaa on taitava tässä.

Vihreiden Outi Alanko-Kahiluotokin epäilee mallia. Moni muukin haluaisi mennä suoraan maakuntaitsehallintoon - varsinkin keskustalaiset - ja perussuomalaiset eivät ole koskaan tottuneet painamaan vihreää nappia hyväksymisen merkiksi. Eivät aina edes omille esityksilleen.

Skenaario on tämä. Perustuslakivaliokunta hyväksyy mutta vihreät ja kokoomus hannaavat. Vihreiden pikku protestin konsensus kestää mutta kokoomuksen meno laukalle saattaa hyydyttää esityksen. Muut jäävät nimittäin viisi viikkoa ennen vaaleja epäröimään sitä, kuinka tätäkin eripuraa kentillä selitetään.

Kokoomuksen reaktio on ollut nähtävillä koko ajan. Terveysfirmat taitavat maksaa nämä vaalit kokoomukselle, sillä edunvalvonta on näyttänyt tiiviiltä. Jarrua on poljettu viime keväästä saakka.

Esitetty malli ei ole täydellinen, ei meille kepulaisillekaan, vaikka se onkin lähentynyt kotikunta-maakunta - malliamme. Suoraan laajempaan maakuntaitsehallintoon - jota itse pidän tavoitteena - ei tällä aikataululla kyetä. Vastaan tulevat jo verolakien laatimisetkin. Mutta 19 sote-alueen malli on hyvä pohja tulevalle hallitukselle mennä eteenpäin.

Ja tätäkin kokoomus pelkää. Se tietää, että kortti ei näytä juuri nyt hallitusosastolle. Demarien ja keskustan ajatukset ovat sotessa paljon muita likeisimpiä. Siksi se yrittää vielä kaataa soten.

Jos ei muuta niin kiusallaan. Mutta arvelenpa vain, että se on ylimieliselle kokoomukselle uusi naula vaaliarkkuun. Kansa on kyllästynyt tähän pelaamiseen ja päättämättömyyteen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Reijo Tossavainen

Maanantaina Suomen kuntiin on tulla tupsahtanut lausuntopyyntöjä soteratkaisusta. Aikaa vastaamiselle on annettu vain kaksi päivää. Lausuntoa on pyydetty, vaikka kuntien päättäjillä ei ole vielä edes täsmällistä tietoa koko sisällöstä.

Normaali kuulemisaika on minimissään 14 vuorokautta. Nyt siis mennään reippaasti riman alta. Näennäisellä kuulemisella yritetään korvata lainmukainen kuuleminen. Ei voi olla oikein, että tarkoitus pyhittää keinot!

Väkisten rutistamalla ei ole koskaan saatu mitään hyvää aikaiseksi. Nyt pitäisi viheltää peli poikki ja porukalla todeta, että esitetty maakunnallinen perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelut yhdistävä malli on lähtökohdiltaan hyvä. Samalla sovittaisiin, että auki olevat asiat harkitaan taskulaskimen kanssa vaalien jälkeen.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

PS:lle tietysti kelpaisi, että uudistus jäisi kesken. Sitten pääsisi taas rummuttamaan miten huono hallitus on ollut ja kuinka mitään ei saatu aikaan.

Joka tapauksessa uudistuksen yksityiskohtia väännetään vaalien jälkeenkin, joten minkään puolueen ei kannata maalata itseään nurkkaan.

Kari Ahveninen

Ei tästä tarvitse kinata, tämä hallitus on ollut kelvoton ja mitään ei ole saatu aikaan. Neljä vuotta on heitetty täysin haaskiolle, ilman että muuta kuin muutama typerä ylisuojeleva säännös on saatu aikaan, jolla taas työllistetään monta tarpeetonta virkamiestä.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

On motiivi mikä tahansa (tässä keskustalaisen Kauniston esittämänä Kauniit- ja rohkeat -tyylisesti), tämä homma pitäisi siirtää vaalienjälkeiseen aikaan. Juosten kustua ei saa näyttämään hyvältä ellei yleisö ole sokea.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Jouni Nordman

Taita hiirtä se, että ne jotka asiat ovat jo tehneet, eli panostaneet ennaltaehkäisevän työhön, joutuvat muiden tehottomuuden ta kärsimään. Sillä olisihan ollut parenpi, että ne jotka hoitavat asiat halvalla, niin niitä päin mentäisiin, eikä niin että heidän on tultava kalliimpaa suuntaan. Eli tyypillistä Suomalaista päätöksentekoa, jossa kellään ei saa olla liian ikävää.

Eli ratkaisu olisi ollut parasta tehdä niin, että näille surkein asiat tekeville, olisi annettu siirtymäaika siihen, että olisivat saaneet paremmin asiansa hoitavien kiinni.

Tälläinen täysin hölmöläisten hommia muistuttava järjestely, jossa ei mennä oikeaan suuntaan, vaan palkitaan niitä jovat ei pitäisi ja ratkaistaan niitä joita pitäisi palkita, on vain maalaisjärjellä täysin osoittava millä tasolla päätösten taso on, ja millainen on taloudellinen vastuu kansanedustajilla verovaroista.

Käyttäjän JarnoVtinen kuva
Jarno Väätäinen

Miltähän mahtaa Demareille maistua Keskustan terveydenhuollon rahoitusmalli?

"Monikanavarahoituksesta yksikanavaiseen rahoitukseen Keskustan syyskuussa 2013 esittämän rahoitusmallin pohjalta. "

Jossa:

"Julkinen raha seuraa ihmistä (potilasta) siihen hoito- tai hoivayksikköön, jonka asiakas valitsee. Jokainen tekee määräaikaisen valinnan perusterveydenhuollon siitä yksiköstä (julkinen, yksityinen,kolmas sektori), josta palveluja hakee."

Tuohan on tyylipuhdas raha seuraa potilasta-malli...mahtaneeko mahtua samaan Atlantin syvänteeseen työreformin kanssa...?

Jouko Silvennoinen

Joko keppana kaataa tuulimyllyt, vai mistä vaaliavustukset.

Käyttäjän JaniHtnen kuva
Jani Hätönen

Toivottavasti kaataakin, on niin onneton räpellys taas.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

En nyt voi sanoa olevani asiantuntija aiheesta. Kuitenkin itse menettely vaikuttaa tosi oudolta.

Ensin hallitus yritti asiaa kolme vuotta eikä saanut mitään aikaan. Sitten saatiin aikaan periaatteellinen sopu, että asia hoidetaan kaikkien puolueiden yhteisessä, parlamentaarisessa ryhmässä. Ja taaskaan ei saatu mitään kunnollista valmista aikaan. Oliko syy sitten ryhmässä vai virkamiehissä vai molemmissa.

Sitten yhtäkkiä homma yritetään kursia kokoon viime tingassa ikään kuin se olisi nyt joillekin kunnia-asia saada homma valmiiksi tämän eduskunnan aikana. Kannattaisi tunnustaa tosiasiat ja todeta, että otetaanpas vielä kerran uusiksi alusta lähtien. Ja yritetään sitten tällä kertaa muistaa, mitä jo on keskusteltu ja välttää ne virheet, mitä viimeksi tehtiin.

Ja yritetään tällä kertaa tehdä homma oikein. Eikä kilpailla siitä, kenen mallia toteutus eniten muistuttaa ja kuka saa kunnian. Tällaisella veivaamisella menee viimeinenkin usko poliitikkoihin.

Yrittäkää nyt hoitaa vaikka se vapaaehtoinen kielivalinta jonkinlaisiin jenkoihin. Vaikka niin, että kokeillaan sitä venäjän mahdollisuutta tuolla itärajan pinnassa. Se olisi sellainen sopivan pieni homma näin viime tinkaan.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Keskusta voisi kaataa itsensä kun puhuu suomalaisuuden puolesta (vilja,liha) ja itse puolueristeilee ulkomaalaisella laivalla. Näinkö "Suomi kuntoon"?

Käyttäjän KaarleAkkanen kuva
Kaarle Akkanen

Saisi kaataa! Tämä massiivinen hanke ei kestä viime hetken "hätäratkaisua"? Huonoa lainsäädäntöä on liikaa! Politiikan arvostus ei nouse tekemällä ratkaisuja "allakan" mukaan!

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Perustuslakiasiantuntijoiden mukaan uudessakin esityksessä on ongelmia. Paras olisi myöntää tappio ja hoitaa asia kunnolla ensi eduskuntakaudella.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1425355312206

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Timo,

miksi Keskusta ei kahdeksan vuoden (2003-2011) aikana tehnyt uudistusta, vaikka sillä oli pääministeri ja ministeri STM:ssä koko ajan? Häpeä Keskustalle!

Juha Sipilä hylkäsi kotikunta-maakunta-mallin ja lähti ajamaan tietoisesti perustuslain vastaista keskitysmallia. Se ajoi karille ja nyt tämä Juha Rehulan johdolla laadittu harjoitus ajaa kiville taas perustuslakivaliokunnassa.

Valtavan tärkeä uudistus pitää valmistella kunnolla. Siihen tulee vaalien jälkeen mahdollisuus. Käytetään se tilaisuus.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Muistaakseni Timo Soini oli samassa pöydässä Sipilän kanssa. Tyrkkimässä takiaispuolueita sivummalle pois isojen poikien seurasta, jotta ymmärtäisivät, että heidän osuutensa asiassa on yhtä tyhjän kanssa. Joten yritäpäs päättää, oliko saavutettu sopu ansio vai rasite.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Jouni Nordman:
"Tälläinen täysin hölmöläisten hommia muistuttava järjestely, jossa ei mennä oikeaan suuntaan, vaan palkitaan niitä joita ei pitäisi ja rankaistaan niitä joita pitäisi palkita, on vain maalaisjärjellä täysin osoittava millä tasolla päätösten taso on, ja millainen on taloudellinen vastuu kansanedustajilla verovaroista."

Olen samaa mieltä kanssasi! Suomen talous on hunningolla, samalla kansanedustajat huoletta kehittävät soten suuntaan, joka nielee nykyistäkin enemmän rahojamme. En voi ymmärtää tätä, se on käsittämätöntä.

Sotea on kehitettävä suuntaan, jossa ensin tutkitaan oman maamme parhaat käytännöt (hyvä käytäntö = laatu/hintasuhde optimaalinen). Tutkitaan myös muita Eurooppalaisia käytäntöjä (laatu/hintasuhde). Kun tutkimukset on tehty on päätösten vuoro.

Keskustan maakuntahallinto on ihan hyvä juttu, mutta vain sillä edellytyksellä että soten lisäksi maakuntaan siirretään myös esim. liikenne, maankäyttö ja asuminen. Maakunnilla olisi verotusoikeus, ei kunnilla.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Keskeistä keskustelussa on, että SOTE-esitys on salainen. Me emme siis edes tiedä, mistä keskustelemme, kun keskustelemme SOTE-esityksestä, saati että tietäisimme mitä Kako on kaatamassa tai jättämässä kaatamatta.

Mihin lainsäädännön kohtaan esityksen salaaminen perustuu?

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki

Kovin kaunainen kirjoitus: Kepu taitaa olla DDR:sen monopolituotannon kannalla, jossa yksityinen sektori nähdään mörkönä, kun se tosiasiassa tuo valinnanvapauden ja pakottaa myös julkisen toimijan tehostamaan toimintaansa ja palvelujensa laatua.

Julkisella puolella myös hallinto on raskas ja vilisee "päällikkö"virkoja.

Keski-Euroopassa ja osin myös Pohjoismaissa perusterveydenhuolto hoimii ammatinharjoittaja mallilla, perhelääkäräreillä. Vastaanotolle pääsee parin päivän aikana ja lääkärit tekevät myös paljon kotikäyntejä.

Malli on ilmeisesti myrkkyä "sosialisti"Kaunistolle?

Toimituksen poiminnat